Blogi

16. elo, 2014

Olipa hauskaa taas aloittaa harjoitukset kesän jälkeen ja huomata, että muillakin oli samat fiilikset.  Mukavaa oli myös se, että keväällä työn alle otetut uudet kappaleet olivat kuin huomaamattaan "muhineet" itse kunkin mielessä kun tuntuivat jo aivan tutuilta.

Perinteisesti aloitamme syyskauden kaksipäiväisellä harjoitteluleirillä ja näin teemme tänäkin vuonna. Suunnitelmissamme on kevyen musiikin konsertti jo syys-lokakuun vaihteessa ja heti alkuvuodesta 2015 on tulossa kirkkokonsertti. Muutakin mukavaa on suunnitteilla.

Yhtyelaulaminen saattaa olla kuorolaulamista haasteellisempaa mutta mahdottoman mukavaa joka tapauksessa. Pienessä porukassa jokainen saa äänensä kuuluviin ja olla solisti.

 

 

5. huhti, 2014

Lauluyhtyeen motto voisi hyvin olla 'jotakin uutta joka kerta'. On nimittäin aika harvassa ne harjoituskerrat, jolloin ei olisi aloitettu jotakin uutta. Uusi kappale jää mukavasti muhimaan, ja kun siihen seuraavan kerran palataan, se tuntuu jo ihan tutulta. Toinen hyvä puoli on, että tällä tavalla ohjelmisto kasvaa aivan varkain. Kappaleiden hiominen esityskuntoon on tietysti oma hommansa, ja harjoitusleirit ovat oiva paikka sitä varten. 

Tänään harjoiteltiin hengellisiä lauluja ja virsiä pääsiäisen keikkoja varten. Vanhoja tuttuja ja tietysti myös uusia!

24. maalis, 2014

Lupasin tehdä lauluyhtyeellemme uudet kotisivut. Jo viime vuonna. Hieman kesti, mutta tässä nämä nyt sitten olisivat. Kilttien ihmisten avittamana löysin tieni simppeliin kotisivupalveluun, ja sivut syntyivät noin puolessa tunnissa. Lapsellisen helppoa.

Luomisen tuskaa, ei tällä kertaa Hymyilevä.