Pertti, tenori

Musiikin teorian opinnot jäivät valitettavasti lapsena aika "vähälle", eikä niitä myöhemminkään ole juuri kertynyt. Nokka- ja poikkihuilun soittoa opettelin itsekseni laulamisen lisäksi.

Aloitin lauluopinnot opiskeluaikanani 80-luvun alussa Tampereen konsun opetusoppilaana. Jatkoin oopperan ja liedin parissa sitten Hyvinkään ja Käpylän musiikkiopistoissa saman opettajan kanssa. Kävin myös hänen avullaan muutaman kerran Roomassa belcanto-kursseilla 80-luvun lopupuolelta 90-luvun alkuvuosiin.

Perheen perustamisen myötä solistinen opiskelu jäi, samoin jostakin ihmeellisestä syystä kuorotoiminta. Yksityis- ja ensembletunteja aloin ottamaan Mäntsälän kansalaisopistossa jälleen vuosituhannen vaihteessa.

Hatsiin liityin 2015 vuoden vaihteessa, ja ensimmäiselle keikalle minut kelpuutettiin jo parin-kolmen viikon harjoittelun jälkeen. Kiva porukka, hyvä äänimateriaali ja yhdessä tekemisen meininki on HatSin perusta.

Olen töissä Suomen suurimmassa sairaalassa HUS:ssa Tietohallinnon asiakasvastaavana.

Kuorotoimintani:

- Hyvinkään nuorisokuoro ja oratoriokuoro vv. 1976-79

- Haminan varusmieskuoro 1979-80

- Mieskuoro Laulu-Miehet vv. 1985-88

- Mäntsälän Mieskuoro vv. 2003-2015

- Järvenpään Mieslaulajat (+yhtye) 2014-

Jaa tämä sivu